Julkilausuma: "Kuka pitää huolen sopimuspalokunnasta?"
29.10.2021
Aluevaalit lähestyvät ja uudet hallintorakenteet ovat muodostumassa eri hyvinvointialueille. Virkamiehistä koostuva väliaikainen toimielin valmistelee uutta organisaatiota ja tammikuussa 2022 valittava aluevaltuusto tekee päätökset. Tavoitteena on, että pelastustoiminnan sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tiiviimmällä yhteistyöllä saamme parempia palveluita.
Pohjanmaan Kokoomusnaiset haluaa muistuttaa, että pelastustoiminnan järjestäminen on jäämässä sosiaali- ja terveydenhuollon ympärillä käytävän keskustelun varjoon. Huoli on erityisesti rahoituksen turvaamisesta ja osaavasta henkilöstöstä. Terveyspuolen ensihoidolle on suuri merkitys sillä, että pelastustoiminta on laadukasta ja nopeaa. Korkean riskin tehtävissä ja kantoavussa palokunnan yksiköltä saatava apu on erityisen tärkeää. Tällöin pelastuksen lähtövalmius ja miehistöpula eivät saa olla esteenä tehtävän nopealle suorittamiselle.
Vaalipiiristämme jo pelkästään Etelä-Pohjanmaalla sopimuspalokuntaan kuuluu merkittävä osa pelastusväestä. Työntekijäpula uhkaa turvallisuuttamme, ellei vapaaehtoisia huomioida riittävästi uudistuksessa. Nykyisin toimitaan pääosin suoriteperusteisesti henkilökohtaisella sopimuksella. Tehtäviä on lukuisia ja ne muodostuvat erilaisista hälytyksistä, harjoituksista, koulutuksesta, valistuksesta ja neuvonnasta. Järjestötoimintaa ei pidä myöskään unohtaa, sillä se muonittaa ja kahvittaa vaativissa pitkäkestoisissa tilanteissa, harjoituksissa sekä erilaisissa valistus- ja neuvontatehtävissä. Lisäksi tärkeä tehtävä on nuoriso- ja varhaisnuorisotyö.
Pohjanmaan Kokoomusnaiset pitää tärkeänä, että pelastuslaitoksen tulevaisuus turvataan, jotta saamme nopeasti apua hätätilanteissa.
Pohjanmaan Kokoomusnaisten syyskokous, Isokyrö 27.10.2021