Kannanotto: "Toteutuuko hoitajamitoitus 0,7?"
25.8.2022
Toteutuuko hoitajamitoitus 0,7?
Ensi vuoden keväällä korotetun hoitajamitoituksen 0,7 astuessa voimaan, tulee hoitotyötä
tekeviä työntekijöitä olla seitsemän kymmentä vanhusta kohden. Onko uutta mitoitusta
mahdollista toteuttaa nyt, kun päällä on hoitajakriisi ja soten rahoitus on riittämätön?
Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että hoitolaitoksia joudutaan sulkemaan
henkilöstöpulan vuoksi.
Ajatus hoitajamitoituksen nostamisen takana on hyvä. Mitoitusta nostamalla vähennetään
työn kuormaa hoitohenkilöstöltä, sekä parannetaan ikäihmisten turvallisuutta ja riittävää
hoitoa. Emme kuitenkaan usko, että 0,7 mitoitusta on mahdollista toteuttaa nyt. Hoitoalan
veto- ja pitovoima on heikentynyt radikaalisti, eikä sitä saada korjattua kevääseen
mennessä. Meillä ei ole palkata uusia hoitajia tarvittavaa määrää, kun mitoitukset eivät
täyty nytkään. Useat hoitajat hakeutuvat alalta pois työn kuormittavuuden vuoksi.
Koulutuspaikkojen lisääminen ei yksin auta, jos alan maine on mennyt ei hakijoita ole.
Hallituksessa on ollut jo puhetta mitoituksen lykkäämisestä, mutta ainakin näillä näkymin
mitoitus on toteutumassa. Mikäli se toteutuu, on sen eteen tehtävä töitä. Työ on aloitettava
hoitoalan työolojen parantamisella. Henkilökunta vaihtuu harvemmin paikoissa, joissa
esimiestyö ja johtaminen toimii. Palkkauksen tulee olla oikea suhteessa työn vaativuuteen.
Eettistä kuormittavuutta tulee pyrkiä vähentämään. Pitkäaikaisia sijaisia tulee vakinaistaa,
jotta heistä saadaan pidettyä kiinni. ”Lisäkäsistä” ei ole apua, vain osaavista työntekijöistä
on. Mikäli muutosta ei tapahdu hoidon laatu ja saavutettavuus heikkenevät entistä
enemmän.
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry
Pauliina Pasanen